keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

KYH-aloitukset 1.-6.

Hei kaikille KYH:n osallisujille! Tätä jo kerkesin odotella, että milloin minulle kutsu tulee kirjoitella :). Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itsellä oli tarkoitus jättää tänä kesänä väliin, koska viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa ja kaikkia töitä en valmiiksi saanut.

Tänä vuonna ajattelin olla viisas ja en isoja töitä edes aloita, jotta on suuremmat mahdollisuudet saada kaikki valmiiksi. Mitään valmista listaa en suunnittele. Suunnitelmat muuttuu nimittäin koko ajan.

1.KYH: Varpaista varteen aloitetut sukat
Aloitettu: 1.6.2012
Lanka: Regia 4-fädig Nation Color

Tässä on ainakin yksi aloitus, minkä pelkään jäävän kesken. Kyllähän sukat olen aloittanut, mutta en mitään helppoa mallia valinnut Varpaista Varteen -kirjasta. Nähtäväksi jää, saanko valmiiksi. Meni nimittäin aikaa jo kirjaan tutustuessa.

2. KYH: Revontulihuivi
Aloitettu: 2.6.2012

Nyt halusin kokeilla revontulihuivia yksivärisenä. Huivi olisi menossa syntymäpäivälahjaksi. Ensi viikon lauantaina (16.6.2012) pitäisi olla valmis. Nyt, kun olisi vain aikaa tehdäkin! Onneksi jo ensimmäisen kaavion olen selättänyt.

3. KYH: Apinasukat
Ohje: Novita Kevät 2012
Puikot: 3.0 mm & 3.5 mm
Aloitettu: 3.6.2012

Taitaa toinen aloitettu kirjoneuletyö, minkä teen. Inhottavinta oli huomata viimeisen kirjoneulekerroksen jälkeen, että miten olin muutaman punaisen silmukan unohtanut tehdä o_O. Mutta enää siinä vaiheessa ruvennut purkamaan. Pitäisi tehdä kirjoneuleita enemmän, että käsiala tasoittuisi ja osaisi kuljettaa lankoja oikein, eikä kiristäisi. Toinen sukka vielä puuttuu.

4. KYH: Perhoset
Ohje: Täältä
Koukku: 4.0 mm
Lanka: Novita Milla
Aloitettu: 4.6.2012
Valmis: 4.6.2012
Kulutus: -10 g

Nämä ovat ensimmäinen valmistunut KYH-työ. Olivatkin niin hirveän vaikeita ja hitaita tehdä :). Perhosia tulee tehtyä enemmänkin. Magneetteja tarkoitus tehdä. Magneetit löytyy, mutta pitäisi vielä ne liimata. 
Kaksi (2) perhosta = 1 KYH-työ.

 5. &6. KYH: Perhosia
Aloitettu: 5.6.2012
Valmis: 5.6.2012
Kulutus: -22 g

Pääsinpäs yhden KYH-aloituksen edelle. Tänään voisi vaikka revontulihuivia jatkaa tai teen näitä perhosia lisää. Lapsilta tuli pientä toivetta, että he haluavat näitä leikkeihinsä.

--------------------------

Kuvia klikkaamalla pääsee blogikirjoitukseeni omassa blogissani.

-------------------------------

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti! Kyllä me onnistutaan näissä aloituksissa ja lopetuksissa!

-----------------------------


2 kommenttia:

  1. Kauniita perhosia. Ohje pitäisikin katsoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Käyhän katsomassa ohje, niin kohta huomaat, ettet muuta teekään ;). Ohje on helppo muistaa ulkoa.

      Poista