lauantai 16. kesäkuuta 2012

KYH 15-16

Eilen kyhäilyt eivät paljoa edenneet, koska koko päivä vierähti lasten kanssa Ideaparkissa shoppailun merkeissä. Samalla näimme Jani-Petterin ja Hevisauruksen livenä Keskusaukion lavalla.

Tässä valmistuneet KYH 10 villasukat kokoa 39 Step l.valk.+sini-viher-kirjava.

Sitten tämän päivän aloituksiin. KYH 15 Prinsessa Estellen nuttu valkoisesta Novita Woolista, koska aiemmin aloittamaani samanlaista nuttua oli niin kiva tehdä ja se valmistui nopeasti (napit puuttuvat vielä). KYH 16 kolmiohuivi vaaleansinisestä Lyric Puppets-puuvillalangasta. Huiviin yhdistelen useammastakin mallista osioita. Katsotaan myöhemmin, tuliko sellainen kuin ajattelin.

Valokuvauksen kanssa oli hiukan ongelmia. Kun olisi ollut hieno auringonpaiste ja nuorimmainen kotona kuvaamassa, en ollut saanut aloitettua uusia kyhäilytöitä. Kun olin saanut sukat tikuteltua valmiiksi ja luotua silmukat nuttua ja huivia varten puikoille, oli kuvaajani kaverillaan ja tummia pilviä taivaalla. Lopulta kuvaaminen onnistui kotipihalla sateen ropistessa niskaan ja hyttysten inistessä korvanjuuressa ja kuvat saatiin koneelle esikoisen avustuksella.

1 kommentti: