keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

KYH 1


Olen ensimmäistä kertaa mukana tässä hullutuksessa. Piti nukkua yön yli ennen kuin ilmoittauduin mukaan, on tämä vaan niin hullu ja silti kiehtova juttu. Tavoitteenani on saada sukkalankavarastoni edes jonkun verran vähenemään. Olen nyt tehnyt kaikki 23 aloitusta, tosin monesta vain muutaman kerroksen. Minun piti tehdä ne kaikki heti alkuun, että voin jotenkin arvioida lankojen määrän. Kyllä ne riittävät ja jää vielä syksyn sukkasatoonkin. Ensikertalaisena en osaa arvioida miten aika ja innostus riittävät ja siksi neulon lasten sukkia, vain yhdet aikuisen naisen kokoa ovat puikoilla. Sukat menevät joulun aikaan hyväntekeväisyyteen.

Ensimmäisenä valmistuivat Junasukat, lanka Lanett 27g, puikot 2,5. Luulin osaavani neuloa nämän sukat vaikka silmät ummessa, mutta kun äsken päättelin lankoja niin huomasin, että toisessa sukassa on 2o/2n joustinneuletta ja toisessa 1o/1n. Keksin, että totta kai oikea ja vasen sukka täytyy jotenkin erota toisistaan, eikö!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti