torstai 7. kesäkuuta 2012

Ensimmäiset valmiit kyhäelmät


Ostin Anttilasta pari kerää valkoista puuvilla-bambulankaa, jonka kyljessä luki Cheval Blanc Ambre. Yhdestä kerästä valmistui kaksi patalappua ja muutama kestovanulappu ja lankaa jäi vielä jäljellekin. Mitään valmista ohjetta en katsonut vaan sovelsin tehdessä.

Ensimmäistä kertaa osallistun hullutukseen. Täytyy sanoa että tuntuu kovin oudolta aloittaa aina uusia töitä vaikka vanhatkaan eivät ole valmiita. Tuntuu jotenkin hassulta kerätä niin paljon keskeneräisiä töitä nurkkiin pyörimään (vaikka myönnettäköön että teen sitä muutenkin mutten ihan näin tiheässä tahdissa). En juuri ikinä virkkaa, joten on sinänsä virkistävää tehdä jotain ihan erilaista. Parasta on se että joka päivä voi aloittaa jotain mitä sillä hetkellä huvittaa. Aloitin ihan uuden blogin pitämisen näitä KYH-töitä varten, kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa täältä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti