lauantai 30. kesäkuuta 2012

Punaraitaa

Eilen valmistui Kyh/10, raitasukat Lana-Grossa langasta, kiirus on, ihan liikaa kesken kuukaudeksi!

KYH 19 ja 20

Kahdet sukat tulivat valmiiksi saman päivän nimiin.
Molemmissa lankana Nalle, sinisävyisiin (koko 27) meni tasan 50g ja lila-valkoisiin (koko 30) 48g.
Nyt voi jo alkaa lähtölaskennan: kolme......

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Junasukat merinovillasta jälleen

 
KYH17 on junasukat Mondialin Ciaon oranssi, vihreä, ruskea ja bees -kirjovärisestä merinovillalangasta 2.75 puikoilla. Sukat painavat 27 grammaa.

KYH 18

Luulin, että kaikki seiskaveikka aloitukset olivat tehdyt, mutta vielä yksi sukkapari valmistui tästä langasta.
Lankaa kului 49g. Ja pienet keräset vielä jäikin näitä värejä.
Viisi jäljellä!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Sinikellosukat KYH 17

Lanka: Nalle 50g
Puikot: 3,5
Malli: Pikkulapsen pitkät sukat
Sukat eivät ole identtiset. En vaan jaksanut täsmätä. Varsi on kyllä molemmissa saman pituinen, vaikka kuvasta voisi toisin luulla.Urakka on hyvällä mallilla. Niin jo haluttaisi siirtyä muihin projekteihin, joita olen Pinterestistä löytänyt.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pinkki junasukkapari

 
KYH14 on junasukka, joka on neulottu pinkillä Nallella kolmosen puikoilla. Junasukkapari painaa  48 grammaa.
Eilen olin mökillä ja minulla oli tarkoitus neuloa nämä, mutta lanka loppuikin kesken. Olin unohtanut ottaa mukaan toisen kerän. Nyt illalla kotona sitten kerkisin neuloa nämä valmiiksi.
Vielä on jäljellä neulomatta kolmet sukat alkutekijöissään eli silmukat luotuina. Sitten on tämä urakka valmis.

23 aloitusta

Sain kuin sainkin kaikki aloitukset tehtyä, vielä olisi jäänyt aikaa jäljellekin ;)

En aloittanut yhtään pikku-pikku-täyte-työtä kuten kukkaa tai perhosta ja valmiina on tällä hetkellä vasta kaksi patalappua. Hieman epäilyttää kuinka näiden kanssa käy, mutta toivon silti saavani kaikki valmiiksi. Onneksi suurin osa näistä on sellaisia, joita vain on mukava neuloa eikä yksikään ole alkanut suuremmin tökkimään.

  1. Joustinneuletohvelit Aloitettu 1.6.
  2. Villapaita viinipullolle Aloitettu 2.6.
  3. Virkattu patalappu Aloitettu 3.6. Valmis 3.6.
  4. Virkattu patalappu Aloitettu 5.6. Valmis 10.6.
  5. Lapaset Aloitettu 11.6.
  6. Pipo Aloitettu 17.6.
  7. Pipo Aloitettu 17.6.
  8. Virkattu purkin suojus Aloitettu 17.6.
  9. Junasukat Aloitettu 19.6.
  10. Pipo "Wurm" Aloitettu 19.6.
  11. Virkattu patalappu Aloitettu 20.6.
  12. Virkattu patalappu Aloitettu 20.6.
  13. Neulotut tohvelit Aloitettu 20.6.
  14. Neulotut tohvelit Aloitettu 20.6.
  15. Junasukat Aloitettu 20.6.
  16. Junasukat Aloitettu 20.6.
  17. Pipo "Wurm" Aloitettu 20.6.
  18. Neulotut tohvelit Aloitettu 20.6.
  19. Neulotut tohvelit Aloitettu 20.6.
  20. Kärjestä neulotut sukat tiimalasikantapäällä Aloitettu 20.6.
  21. Virkatut tossut Aloitettu 20.6.
  22. Mysteerirätti Aloitettu 20.6.
  23. Palmikkopipo Aloitettu 22.6.

Aamuauringossa KYH 16

Mielestäni Nalle Kukkaketo Ruusu raidoittaa kauniisti myös tumman vihreää lankaa, vai mitä.
Perusmallisiin sukkiin - koko 34- kului lankaa 61g, silmukoita työssä 52.
Oikeasti en kuvannut tätä klo 5:05 vaan tuntia myöhemmin. Kameran kello oli talviajassa!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Rinsessalle KYH 15

Lanka: oranssi Nalle 45g
Puikot: 3,5
Koko nro 30, silmukoita 48
Mallineule Rinsessa /Ullaneule (linkitys ei aina onnistu) varren etuosassa ja jalan päällä, varren takaosassa 2o-2n joustinneuletta.
Helppo ja kaunis mallineule. Nallesta sukat edistyvät hitaammin kuin paksummasta!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kyyhkyt valmistuivat

  
Novitan Seitsemän veljeksen Kyyhky-langasta sukat aikuiseen jalkaan (numero noin 38-39) valmistui tänään. KYH19 painaa 89 grammaa. Sukkapari on neulottu kolmen ja puolen puikoilla.

Raportti1 lähetetty

Sain kuin sainkin kaikki 23 aloitusta määräaikaan mennessä tehtyä. Tällä hetkellä valmiita näyttäisi olevan 14. Uskon, ainakin vielä, mahdollisuuksiini tehdä kaikki työt valmiiksi. Ainut työ, joka hieman huolettaa, on kyh10 eli puuvillaneule. Aloitin neuleen innokkaasti, mutta tällä hetkellä se ei kiinnosta tippaakaan..

Tässä kuitenkin muutama valmistunut työ:


KYH 16 nalle amigurumi
KYH 17 virkattu patalappu
KYH 20 ja 21 virkatut kukat
Näistä olen erityisen onnellinen


KYH 22 virkatut tossut
Alun perin virkkasin ylemmän kuvan kukat näitä tossuja varten, mutta sovittelun jälkeen päädyin virkkaamaan niihin nuo toiset kukat.

miutsin aloitukset ja väliaikatietoja

Uus yritys tämän bloggaamisen kanssa. Tänä vuonna toista kertaa mukana. Aloitettu on kaikki 23 työtä. Valmiina on tällä hetkellä 11. Pikkutöitä on aika paljon tehty ja saatu valmiiksi, mutta olen aloittanut myös muutaman vähän isomman työ. Niiden kanssa sitten jännitetään, että saako ne tehtyä. No onneks on loma niin on aikaakin enempi tehdä.
Muutaman kuvan laitan (mitä tällä läppärillä sattuu olemaan) muut löytyy blogistani
.



KYH 21-23

Loppujen kyh-aloitusten kanssa meinasi iskeä paniikki, kun juhannuspäivät menivät töissä iltavuoroissa. Juhannusaattoiltana heti kotiinpäästyäni lähdin lasten kanssa kokkoa katsomaan, joten viimeiset aloitukset jäivät hyvin viimetippaan.

Tässä ovat loput aloitukset, kaikki sukkia. Ylimpänä KYH 21: vauvan sukat vadelmanpunaisesta Novita Woolista. Keskellä on KYH 22: naisten sukat vihreä-kelta-oranssi-raidallisesta Drops Fabelista. Alimmaisena on KYH 23: naisten polvisukat raidoitettuna vaaleanpunaisella ja vaaleanvihreällä seiskaveikan Opi villasukka-väreillä. Innostuin eilen neulomaan jo ensimmäisen sukan valmiiksi, koska halusin nähdä, tuleeko sopivan kokoinen omaan jalkaani. Sukanvarsi näyttää leveältä kuvassa, mutta on jalassa sopiva.

Nyt on kaikki kyh-työt onnellisesti aloitettuna, joten ensimmäinen tavoite saavutettu minunkin osaltani. Seuraavaksi reipasta tikuttelua, että kaikki aloitukset valmistuisivat. Onneksi pienemmät aloitukset ovat jo valmistuneet, joten aikaa jää hitaammille töille. 


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Raportti 1

No niin, nyt pitäisi olla aloitukset aloitettu tai siis aikahan loppui viime yönä klo24:00.

Hienoja töitä teillä on ja raporttejakin on tullut aika kivasti, joita vielä (ymmärrettävästi) vielä puuttuu, joten laittakaahan aloitusraportteja tulemaan, aloitus- ja lopetusraportoinnit pitää lähettää sähköposti osoitteeseen kesayonhullutus2012@gmail.com.

Raportissa ei tarvitse eritellä töitä, vaan ihan projektien määrä numeroina ja nimimerkkisi riittää (emojen työtä helpottaa toki, jos ilmoitat vielä numerosi, joka löytyy blogin reunasta).

Eli: - Tässä ensimmäisessä raportissa ilmoitatte, kuinka monta projektia olette aloittaneet määräaikaan mennessä eli 23.6. klo:24:00 asti, pelkkä lukumäärä siis riittää. Laita sähköpostiviestin otsikoksi: KYH Raportti 1 ja viestiin: nimimerkkisi ja aloitettujen projektien lukumäärä.

Ja huom! Lähetä raportti jokatapauksessa, vaikka et olisikaan aloittanut kaikkia vaadittavia 23 projektia, koska palkintoja on jaossa myös niiden kesken, jotka saavat "vain" osan valmiiksi ja koska osallistuminen edellyttää raporttien lähettämisen, niin kannattaa lähettää ne.

Ei muuta, kuin jatkakaa ja pitäkää lippu korkealla, nyt saa nauttia neulomisesta!

Terkuin, KYH-emot

minnaorvokin hullutukset aloitettu!

1.6. pannulaput Huopasesta (valmiit)

2.6. Malibusta virkattu kassi (valmis)

3.6. Virkattu matto (Vaahtopäät)
4.6. Tennesseestä virkattu joogamattokassi
5.6. Virkattuja avaimenperiä (Marinesta)

6.6. Vaaleanpunaiset sukat (valmiit)

7.6. Beige/raita -sukat (valmiit)

8.6. Harmaa+Papukaija -sukat (valmiit)

9.6. Aurora -laukku
10.6. Junasukat (valmiit)

11.6. Vironvillasta Winspan
12.6. Mintunvärisestä Nallesta Ellalle sukat
13.6. Aarre-pojalle junasukat Floricasta
14.6. Venni-pojalle junasukat Floricasta
15.6. Huopasesta paneliverho
16.6. Samoksesta huivi
17.6. Kämmekkäät Elisalle
18.6. Epäsymmetrinen huivi
19.6. Jamaicasta Juhannusruusu -liina (valmis)

20.6  Isoäidinneliökassi
21.6. Huopasesta kaitaliina
22.6. Toinen Juhannusruusu -liina (valmis)

23.6. Huopasesta virkattu kori

lauantai 23. kesäkuuta 2012

23 aloitusta

Vuorokauden viimeisinä tunteina saatu aikaan loputkin KYH-aloituksista :) Uskomatonta kyllä, vielä toissapäivänä näytti toooosi huonolta. Nyt takaisin töihin!

vielä puuttuu viidet

 
KYH18 on  raitasukat noin 30 numeron jalkaan harmaalla Tuomaksella ja punaisella Seitsemän veljeksellä. Neuloin kolmen ja puolen puikoilla 40 silmukkaa kerroksellaan. Sukat painavat 61 grammaa.
Nämä sukat valmistuivat tänä aamuna, ja vielä on viidet aloitetut sukat neulomatta loppuun tähän haasteeseen.

Juhannuksen tilannetiedoitus


Hyvää Juhannuspäivän jatkoa kaikille! Minun urakkani on vasta alussa, mutta sainpa kun sain kaikki aloitetuksi säädetyksi ajassa, tässä kolme viimeisintä.  Onnea kaikille muillekin urakan loppuun saattamisessa!  Lisää asiaa löytyy blogistani Virveriikka.


1

perjantai 22. kesäkuuta 2012

23 aloitusta kasassa =)


Kaikki 23 aloitusta ovat nyt kasassa sekä yksi virkkaustyön aloitus, joka ei ehkä valmistu ihan Kyhin rajoissa....Saa nähdä miten "virallisten" aloitusten kanssa käy. Tänäkin vuonna olen enemmän taustaillut ja lukenut toisten tekstejä sekä ihastellut valmiita projekteja. Omien projektien kuvat sekä valmiiden että aloitusten ovat ööh vielä vähän vaiheessa.... Muutama kuva löytyy blogista Santun Silmukat

Hyvää juhannusta sekä kanssa Kyhäilijöille että Kyhäilyn taustailijoille.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Raitasukkaa pappilassa


KYH16 Seitsemän veljeksen ruskeasävyisestä Raita-langasta 36 silmukalla kolmen ja puolen puikoilla noin 26 numeron jalkaan sukka valmistui tänä iltana. Siinä olikin lopulta temppuilemista langan kanssa, kun raidat eivät olleet osua kohdalleen. Lanka nimittäin loppui kesken raitojen takia ja löysin jotain pätkiä, joista sain sitten loppuosan neulottua. Neuleen neuloin matkalla mökille ja sitten pitkin päivää pullataikinan noustessa ja nyt vasta illalla myöhään päättelin työn. Sukat painavat 45 grammaa.

Vauhti päällä



KYH 3 ja 4: Patalappuja Nallesta


Tämä on nyt ensimmäinen kertani mukana KYHäilemässä ja kiirettä on pitänyt. Blogin lukeminen onkin jäänyt vähemmälle ja vasta nyt sain aikaiseksi ilmoitella omista edistymisistäni. Eilen iski suorastaan huikaiseva viime hetken "startiitti". Aloitin peräti 12 työtä yhden päivän aikana ja järjestin kaikki työt systemaattisesti numeroiden järjestykseen. Muistoksi tästä urakasta jäi melkoisen jumiin mennyt yläselkä. Yksi aloitus enää puuttuu, mutta se saa suosiolla odottaa viimeiseen asti. Tarkoitus olisi nimittäin juhannuksena katsastaa jos vintin kätköistä löytyisi kivoja lankoja, jotka saisi vielä hyötykäyttöön.

Ruusu sukat KYH 14

Pikkulapsen pitkät sukat on käyttökelpoinen malli. Sukat pysyvät hyvin lapsen jalassa.
Nämä sukat ovat 1-vuotiaan kokoa. Nalle Kukkaketo Ruusu lankaa kului 38g.
Tämän langan väritys on miu mau mukkaa. Tykkään!


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

KYH 19-20

Keskeneräiset kyh-työt eivät ole paljoa edenneet, mutta pari uutta aloitusta on päässyt puikoille.


Vasemman puoleinen on KYH 19 villasukat valmiiksi raidoittuvasta Regia World College Color 6-fädig-langasta, suunnitelmissa miesten kokoiset sukat. Oikealla on KYH 20 tytön tunika lilasta M&K Sommargarn-langasta, toistaiseksi silmukat vasta luotu puikolle.

Tänään käsityöt eivät ole paljoa edenneet, koska töissä meni niin pitkään. Onneksi mummi oli lasten kanssa meillä, etteivät nuoremmat lapset saaneet katastrofia aikaan kotona sillä välin. On hyvä, että mielikuvitusta riittää, mutta monesti hiukan liikaakin. Huomenna on vapaapäivä, joten toivottavasti aurinko paistaa ja pääsen pihalle nauttimaan kesästä kutimen ja kahvimukin kanssa.

KYH22 valmis

KYH22 on neulottu lapselle 36 silmukalla ruskeanpunaisesta nypykkäästä Seitsemästä veljeksestä sukat 3,5 numeron puikoilla noin 26 numeron jalkaan. Sukat painavat 48 grammaa.

Tarakalla KYH 12 ja 13

Isommat sukat: koko 30, seiskaveikan keränloppuja meni 66g, puikot 3,5, 40 silmukkaa.
Pienemmät sukat: koko 22, seiskaveikkaa meni 43g, puikot 3,5, 32 silmukkaa.
Raitasukat ovat kivoja neulottavia. Aloitetut seiskaveikka sukat päättyvät tähän.
Nyt alkaa Nalle-sarja!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Uudet junasukat

KYH12 on valmis. Junasukka on neulottu vaalealla Gjestalin Knopp merinovillalangalla kolmosen puikoilla. Sukat  painavat 33 grammaa.

Raitasukat, kuinkas muuten KYH 11

Lanka: Janne 50g
Puikot: 3,5
Silmukoita: 36
Urakan puoliväli pian saavutettu. Huh huh, onhan tämä hullun hommaa: neuloa villasukkaa, kun kesä on kauneimmillaan! Mutta puolen vuoden päästä on kiva lähettää näitä kesän tuotoksia paleleville jaloille. Kohde on vielä mietinnän alla, mutta varmaan se aikanaan selviää.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Viimeisiä viedään


Viimeinen viikko on käsillä. Onko kaikilla teillä muillakin jo koko ylävartalo puuduksissa ja lihakset jumissa niin kuin minulla?

Oma saldoni ei ole kovin ihmeellinen, mutta heinäkuulle asti jää kyllä paljon tekemistä ja koitan saada vielä ennen juhannusta aloitettuja töitäkin ähellettyä. Olen väsännyt neljätoista susirumaa tiskirättiä ja monen monta peittotilkkua moneen eri peittoon sekä virkaten että neuloen.

Lisäksi virkkasin yhdet paidankaulukset. Kuulostaako modernilta ja trendikkäältä? No ei minustakaan, mutta yritän ajatella, että olen sitä silti. Sovitin nimittäin vaatekaupassa yhtä puseroa ja kuvittelen nyt, että osaan tehdä itse samanlaisen, kun eihän siinä paljoa tarvitse osata ommella. Eli ne kaulukset odottelevat loppupaitaa vielä ensi kesänä ja sitä seuraavana ja vielä sittenkin, kunnes lopulta tajuan purkaa mokomat kaulukset ja ihmetellä, mitä muuta tekisin ohuesta mustasta puuvillalangasta. Mutta se ajatus mustasta paidasta on kyllä hieno. Suurempina projekteina on tekeillä virkattu matto ja angoramerinovillainen takki. Kolmatta isompaa projektia vielä pohdin, ehkäpä joku huivi.

Kovasti olen myös ihastellut teidän muiden tekemiä töitä täällä blogeissa. Kesän hitti-KYHäys tuntuu olevan Himppu-mummon patalappu-malliksi nimetty nätti malli, tai ainakin mulle on jotenkin jääneet mieleen erityisesti ne, että sellaisia on ollut runsaasti. Ehkä olen vain kiinnittänyt jostain syystä niihin erityisesti huomiota.

Tosi kauniita virkattuja korvakorujakin näin, kun äsken vilkuilin, taisi olla molemmissa blogeissa. Ja upeita huiveja. Ja aivan mielettömiä sukanneulontasuorituksia! Barbinvaatteet saivat mut harmittelemaan, ettei omassa lähipiirissäni ole sopivia barbinomistajia, joille virkata asuja (Pikkutyttönä olin aika ahkera siinä puuhassa ja joka ikinen pikkunöttönen muuttui hameeksi tai mekoksi.). Kaiken kaikkiaan upeita käsitöitä ja olen tosi onnellinen, että olette laittaneet niin paljon kuvia töistänne nähtävillemme! Uskomattoman aikaisin saimme myös sähköpostiimme ihan ensimmäiset kuittaukset aloitetuista (ja jo valmistuneista!) projekteista, te olette ihan koneita, hyvät neulojat!

Nyt vielä viimeisen viikon puristukset. Toivottavasti olette säästäneet puikoille ja koukuille otettavaksi kaikenlaista mukavaa ja inspiroitavaa vielä näin viime metreille asti! Vielä jaksaa!

Koukuttaja

KYH21 valmistui pappilassa

KYH2012 sai uuden valmiin: KYH21 valmistui lapsen noin 22 numeroiseen jalkaan. Tein raitasukat kirkkaansinisestä ja tummansinisestä Seitsemän veljeksestä 3,5 numeron puikoilla 32 silmukalla. Sukat painavat 39 grammaa.

KYH 17-18

Eilen oli koko päivän sateista, joten kuvaaminen siirtyi tälle päivälle. Ulkona saa oikeammat värit neuleisiin ja ruohikon kuvausalustaksi.

 Sain eilen ommeltua napit KYH 14 Prinsessa Estellen nuttuun. Satiininauhaa en halunnut laittaa, koska mielestäni nuttu on kaunis sellaisenaan.

Tässä ylempänä on KYH 17 neulottu penaali keskimmäisen lapsen toiveiden mukaan tehtynä, vetoketju vielä puuttuu, joten sitä ei voi vielä valmiiksi työksi merkitä. Lankana on violetti Schoeller&Stahlin Record 210-puuvillalanka. Alempana on KYH 18 Moda 1/2011 jämälankatakin ohjeella aloitettu neule Sirdar Snuggly Smiley Stripes-langasta, joka on pinkki-puna-persikka-kirjavaa. Ostin tätä lankaa tänään Anjalinilta käydessäni Salossa nuorempien lasten kanssa, koska vietän tällä erää viimeistä lomapäivää.

Olen pysynyt aikataulussa kyh-aloituksissa, koska työt eivät ole haitanneet harrastuksia. Onneksi aloituksia on jäljellä enää viisi jäljellä töiden alkaessa, joten eiköhän tästä selvitä. Villasukkia olisi suunnitelmissa aloittaa ainakin yksi pari ja tytön tunika puuvillalangasta.

Kaikki kyh:äilyt aloitettu

19.-23.KYH: Kirjanmerkkejä
Ohje: Täältä
Lanka: Novita Virkkauslanka
Aloitettu: 15.6.2012
Valmistunut: 18.6.2012

Minun kirjanmerkit vain näyttävät hieman erilaiselta kuin mitä ohjeessa. Tekisikö se, että on tehty paksummalla langalla (ehkä) ja paksummalla koukulla. Olisin tehnyt 1,25 mm:n koukulla, mutta en sellaista löytänyt. Ohje minun mielestä helppo. Mukava ajanviete. Vielä kovetan nämä vesi-liima -seoksella. 

Nyt on siis kaikki aloitukset aloitettu ja vielä pitäisi saada viimeisetkin valmiiksi. Seitsemän (7) työtä on vielä kesken. Ne työt on vain sellaisia, että pitäisi jaksaa vain tehdä.. Ensimmäinen kyh-aloitus (sukat varpaista varteen) on isoin kynnys tehdä..

Näillä mennään ja toivottavasti saan kaikki valmiiksi ajoissa.

---------------------------

  1. Varpaista varteen -sukat - Aloitettu 1.6.2012
  2. Revontulihuivi - Aloitettu 2.6.2012
  3. Apina-sukat - Aloitettu 3.6.2012
  4. 2 kpl perhosia - Aloitettu 4.6.2012 - Valmistuneet 4.6.2012 (-10g)
  5. 2 kpl perhosia - Aloitettu 5.6.2012 - Valmistuneet 5.6.2012 (-11g)
  6. 2 kpl perhosia - Aloitettu 5.6.2012 - Valmistuneet 5.6.2012 (-11g)
  7. Kukkahiuspanta - Aloitettu 6.6.2012 - Valmistunut 6.6.2012
  8. Kukkahiuspanta - Aloitettu 6.6.2012 - Valmistunut 6.6.2012
  9. Kukkahiuspanta - Aloitettu 6.6.2012 - Valmistunut 6.6.2012
  10. Kukkahiuspanta - Aloitettu 6.6.2012 - Valmistunut 6.6.2012
  11. Kukkahiuspanta - Aloitettu 6.6.2012 - Valmistunut 6.6.2012 (5 kpl hiuspantoja -30g)
  12. Salaisuus - Aloitettu 7.6.2012
  13. Wingspan - Aloitettu 8.6.2012 - Valmistunut 15.6.2012 (-97g)
  14. Kärki auki -sukat - Aloitettu 9.6.2012 
  15. Kroko-kukka - Aloitettu 10.6.2012 - Valmistunut 10.6.2012
  16. Tossut huopasesta - Aloitettu 10.6.2012 - Valmistunut 11.6.2012 (-89g)
  17. Junasukat - Aloitettu 11.6.2012
  18. Pitsipipo - Aloitettu 14.6.2012 
  19. Kirjanmerkki - Aloitettu 15.6.2012 - Valmistunut 16.6.2012 (-3g)
  20. Kirjanmerkki - Aloitettu 16.6.2012 - Valmistunut 16.6.2012 (-3g)
  21. Kirjanmerkki - Aloitettu 17.6.2012 - Valmistunut 17.6.2012 (-3g)
  22. Kirjanmerkki - Aloitettu 17.6.2012 - Valmistunut 18.6.2012 (-3g)
  23. Kirjanmerkki - Aloittu 18.6.2012 - Valmistunut 18.6.2012 (-3g)
----------------------------------------------------- 

KYHäyslista kokonaisuudessaan


KYHäyslista kokonaisuudessaan.
Tässä ovat kaikki 23 KYHäykseen aloitetut neuleet. Jokainen aloitus on yllätys, yllätys: sukka, vaikka ilmoittauduin yleiseen sarjaan enkä sukkasarjaan, koska ajattelin silloin, etten millään kerkiä neuloa noin montaa sukkaparia heinäkuun loppuun mennessä. Useimmat sukat ovatkin lasten sukkia, joko junasukkia tai saapassukkia paksummasta langasta. Olen yritellyt käyttää mahdollisimman paljon jämälankakeriä näihin neulomuksiin.
KYH1 kolmen ja puolen puikoilla 32 silmukalla pienen lapsen saapassukka ruskeasta Seitsemästä veljeksestä.Valmis
KYH2 siniset pienen lapsen saapassukat Seitsemästä veljeksestä 32 silmukkaa 3,5 numeron puikoilla.Valmis
KYH3 kahdenkymmenenkuuden numeron jalkaan vihreästä Seitsemästä veljeksestä kolmen ja puolen numeron bambupuikoilla 36 silmukalla.Valmis
KYH4 sukat 32-numeroiseen jalkaan pinkkiä ja harmaata seiskaveikkaa 40 silmukkaa 3,5 numeroisilla puikoilla.Valmis
KYH5 raitasukat lapselle Seiskaveikasta 36 silmukalla ja 3,5 numeron puikoilla.Valmis
KYH6 Seitsemän veljeksen Kyyhkylangasta 40 silmukalla sukat lapselle 3,5 numeron puikoilla.Valmis
KYH7 junasukat isomman lapsen jalkaan ruskeasta Gjestalin Janne-langasta kolmen ja puolen puikoilla. Valmis
KYH8 junasukat Mondialin Ciaon oranssi, vihreä, ruskea ja  bees -kirjovärisestä langasta 2.75 puikoilla.Valmis
KYH9 junasukat keltaisesta Gjestalin Maijasta kolmosen puikoilla.Valmis
KYH10 punaiset Seitsemän veljeksen langasta aikuisen Kerttu-sukat kolmen ja puolen puikoilla.Valmis
KYH11 Seitsemän Veljeksen Raita -langan jämistä 32 silmukalla lapsen jalkaan kolmen ja puolen puikoilla. Valmis
KYH12 junasukka vaalealla Gjestalin Knopp -langalla kolmosen puikoilla.
KYH13 Seitsemää veljestä vihreällä jämäkerällä ja harmaalla Tuomaksella raitaa. Lapsen sukka 26 numeron jalkaan. Valmis
KYH14 pinkillä Nallella kolmosen puikoilla. Junasukka.
KYH15 seiskaveikan Raitajämät kolmen ja puolen puikoilla. Sukka 26 numeron jalkaan. Valmis
KYH16 Seitsemän veljeksen ruskeasävyisestä Raita-langasta 36 silmukalla kolmen ja puolen puikoilla noin 26 numeron jalkaan sukka
KYH17 junasukat Mondialin Ciaon oranssi, vihreä, ruskea ja bees -kirjovärisestä langasta 2.75 puikoilla.
KYH18 raitasukat 30 numeron jalkaan harmaalla Tuomaksella ja punaisella Seitsemän veljeksellä kolmen ja puolen puikoilla 40 silmukkaa.
KYH19 aikuisen sukat Seitsemän veljeksen Kyyhky-langasta kolmen ja puolen puikoilla, noin 38 numeroiseen jalkaan.
KYH20 aikuiselle raitasukat harmaanbeessistä ja ruskeasta Seitsemän veljeksestä
KYH21 lapsen noin 22 numeroiseen jalkaan raitasukat kirkkaansinisestä ja tummansinisestä Seitsemän veljeksestä 3,5 numeron puikoilla 32 silmukalla.
KYH22 lapselle 36 silmukalla ruskeanpunaisesta nypykkäästä Seitsemästä veljeksestä sukat 3,5 numeron puikoilla noin 26 numeron jalkaan.
KYH23 aikuisen sukat valkoista Tuomasta ja harmaakirjavaa Seitsemän veljeksen Raita-lankaa kolmen ja puolen puikoilla.

Viimeiset KYHäykset aloitettu

 
 KYH19 aikuisen sukat Seitsemän veljeksen Kyyhky-langasta kolmen ja puolen puikoilla, noin 38 numeroiseen jalkaan.
KYH20 aikuiselle raitasukat harmaanbeessistä ja ruskeasta Seitsemän veljeksestä
KYH21 lapsen noin 22 numeroiseen jalkaan raitasukat kirkkaansinisestä ja tummansinisestä Seitsemän veljeksestä 3,5 numeron puikoilla 32 silmukalla.
KYH22 lapselle 36 silmukalla ruskeanpunaisesta nypykkäästä Seitsemästä veljeksestä sukat 3,5 numeron puikoilla noin 26 numeron jalkaan.
KYH23 aikuisen sukat valkoista Tuomasta ja harmaakirjavaa Seitsemän veljeksen Raita-lankaa kolmen ja puolen puikoilla.

Kuvatila loppui bloggerissa, joten laitan kuvat vuodatukseen  osoitteessa http://pappilan.mummo.vuodatus.net

Uusia aloituksia pappilassa


Uusia aloituksia:
KYH16 Seitsemän veljeksen ruskeasävyisestä Raita-langasta 36 silmukalla kolmen ja puolen puikoilla noin 26 numeron jalkaan sukka
KYH17 junasukat Mondialin Ciaon oranssi, vihreä, ruskea ja bees -kirjovärisestä langasta 2.75 puikoilla.
KYH18 raitasukat 30 numeron jalkaan harmaalla Tuomaksella ja punaisella Seitsemän veljeksellä kolmen ja puolen puikoilla 40 silmukkaa.

KYH-kuulumiset Tampereelta

KYH-blogeista on ihana bongailla ideoita ja itselläkin on jo pitkän aikaa pitänyt napata KYHäilyistä kuvat ja kirjoitella omat suunnitelmat ylös. Kuvat on kuitenkin viimeviikon kiireissä jäänyt jalkoihin, kunnes tänäaamuna otin tuoreimmista valmistuneista ja myös kaikkein pienimmistä KYHäilyistä potretit!

Virkatut korvikset, joku vanha virkkauslanka
 
Tiskirättien jämälangoista pieni spiraalikippo hiuslenksuille ja -pinneille, Novita Kelo

Brambles Beret, Cascade 220:sta
Oma suunnitelma näyttää jotakuinkin tältä, valmiit työt alleviivattu ja aloitukset merkattu tähdellä:

1. Virkattu matto
2. Tumput kaverille
3. Pieni säilytyskori hiuslenksuille
4. Patalappu
5. Patalappu
6. Paperinarusta jotain
7. Jämälankasukat
8. Swirl Socks *
9. Puhelimelle pussukka
10. Boogie Earbuds
11. the Window Cat
12. Kummipojalle sukat/tossut
13. Kynsikkäät *
14. Tiskirätti
15. Tiskirätti
16. Polvisukat *
17. Brambles Beret
18. Eiku-huivi
19. Raitasukat *
20. Onerva-sukat *
21. Korvikset
22. ?
23.  ?

Hauskaa KYHäilyn loppukiriä kaikille! Saattaa tässä pieni hoppu tulla, mutta mukana roikutaan vaikka väkisin. :)

- Johanna
Hippusia

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yksi sukkapari valmistui taas pappilassa

KYH15 Seitsemän veljeksen Raita-langasta valmistui. Sukat on neulottu 36 silmukalla noin 26 numeron jalkaan Novitan mittojen mukaan 3,5 puikoilla. Sukat painavat 45 grammaa.
Kaikki tähänastiset kyhäykset ovat olleet sukkia, vaikka lähdinkin mukaan yleiseen sarjaan.

Vauvalle

                     Tässä KYH 13 valmiina. Tein tämän poikavauvalle ensi talven lämmikkeeksi.
                      Pikkusukat on vielä kesken, ne menee nutun mukana pieniä varpaita lämmittämään.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

KYH13 valmis pappilassa

KYH13 valmistui jämälangoista junamatkalla pääkaupunkiin. Neuloin vihreästä Seitsemän veljeksestä ja harmaasta Tuomaksesta raitasukat kolmen ja puolen puikoilla (36 silmukkaa) noin 26-numeroiseen jalkaan sopivat sukat. Raitasukat painavat 47 grammaa.

KYH 15-16

Eilen kyhäilyt eivät paljoa edenneet, koska koko päivä vierähti lasten kanssa Ideaparkissa shoppailun merkeissä. Samalla näimme Jani-Petterin ja Hevisauruksen livenä Keskusaukion lavalla.

Tässä valmistuneet KYH 10 villasukat kokoa 39 Step l.valk.+sini-viher-kirjava.

Sitten tämän päivän aloituksiin. KYH 15 Prinsessa Estellen nuttu valkoisesta Novita Woolista, koska aiemmin aloittamaani samanlaista nuttua oli niin kiva tehdä ja se valmistui nopeasti (napit puuttuvat vielä). KYH 16 kolmiohuivi vaaleansinisestä Lyric Puppets-puuvillalangasta. Huiviin yhdistelen useammastakin mallista osioita. Katsotaan myöhemmin, tuliko sellainen kuin ajattelin.

Valokuvauksen kanssa oli hiukan ongelmia. Kun olisi ollut hieno auringonpaiste ja nuorimmainen kotona kuvaamassa, en ollut saanut aloitettua uusia kyhäilytöitä. Kun olin saanut sukat tikuteltua valmiiksi ja luotua silmukat nuttua ja huivia varten puikoille, oli kuvaajani kaverillaan ja tummia pilviä taivaalla. Lopulta kuvaaminen onnistui kotipihalla sateen ropistessa niskaan ja hyttysten inistessä korvanjuuressa ja kuvat saatiin koneelle esikoisen avustuksella.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Jotain valmista, jotain keskeneräistä

Tänään valmistui 13. kyh-aloitus. Nimittäin elämäni ensimmäinen Wingspan.
13.KYH: Wingspan
Ohje: Ravelry
Lanka: Aade Long
Kulutus: -97g
Aloitettu: 8.6.2012
Valmis: 15.6.2012

Helppoa kuin heinänteko. Toisaalta pitkäveteinen. Tällaisen mallin tarvitsenkin televisiota katsellessa, ettei tarvitse miettiä, mitä pitää tehdä. Harmi vain, kun en osaa kuvia puhelimella ottaa. Puhelimessa on yhtä tehokas kamera kuin tuo toinenkin, mutta osaan saada huonon kuvan otettua.

Tämä huivi menee huomenna 14-vuotis synttärilahjaksi ja mukaan lähtee myös samanlainen muffinssipurnukka, mitä tuli opettajattarille tehtyä. Saavat prinsessat sen huomenna antaa, kun menevät mummon mukana synttäreille.

18. KYH: Pitsipipo
Ohje: Täältä
Lanka: Novita Tennessee
Aloitettu: 14.6.2012

Tällaisen aloitin eilen illalla jossain vaiheessa kesken huivin teon. Vielä pitäisi viisi (5) aloitusta aloittaa. Sen jälkeen voin rauhassa ruveta tekemään aloitettuja töitä loppuun. Pitäisikö isotöisimmät tehdä eka, minkä jälkeen pienemmät vai juuri toisinpäin :D.